torstai 31. maaliskuuta 2016

Kausi paketissa

KTP-Basketin kausi päättyi runkosarjan viimeiseen otteluun Pyrintöä vastaan tappiolukemiin 92-94. Vaikka KTP olisi voittanut ottelun, olisi paikka puolivälierissä jäänyt haaveeksi, sillä samaan aikaan BC Nokia voitti Seagullsin 92-87 ja lunasti kahdeksannen paikan runkosarjassa itselleen.

Kuluva kausi oli KTP:lle luvalla sanoen haastava. Viime kaudella runkosarjan voittaneen ja lopulta pronssille yltäneen kotkalaisjoukkue oli muuttunut radikaalisti ja se näkyi tuloksissa. Alusta lähtien pelaaminen oli kuin tervan juontia. Kauden aikana joukkueen kokoonpanoa pyrittiin löytämään sopivaksi jenkkihankinnoilla, mutta lopulta sekään ei auttanut joukkuetta nousemaan kuin pois jumbopaikalta.

Vuodenvaihteen jälkeen KTP pelasi kohtuullisen hyvässä vireessä, sillä 20 ottelusta joukkue pystyi voittamaan tasan puolet. Mikäli joukkue olisi pystynyt samaan voittosuhteeseen läpi kauden, olisi runkosarjan sijoituksena ollut kuudentena.

KTP:n murheenkryyninä olivat ennen kaikkea vierasottelut, joista voitto irtosi vain neljä kertaa 18 ottelusta. Vierassaldo on yhtä heikko kuin jumboksi jääneellä Kobrilla sekä viimeisen pudotuspelipaikan napanneella Nokialla.

Nyt joukkueessa puhaltaa jälleen uudet tuulet. Taloudelliset epävarmuudet raastavat yhä seuraa, eikä ensi kauden kuvioista tiedetä muuta kuin se, että päävalmentajana ei jatka Anton Mirolybov. Toivottavasti KTP pystyy jatkamaan ensi kaudella pääsarjatasolla, sillä kenelläkään suomalaiseen koripalloperheeseen kuuluvalla jäsenellä ei taatusti ole siihen vastaansanomista. Sen verran monen perinteisen koripalloseuran kaatumisia ollaan jo nähty.

Ankkurin toimitus