maanantai 19. lokakuuta 2015

Raportti: Vaasassa pisteet tasattiin – Ratkaisu venyi päätöskierrokselle


KTP taisteli pisteen Vaasasta nousemalla 1-1-tasapeliin. Asetelmat sarjan tyvipäässä eivät muuttuneet, kun samaan aikaan Jaro jäi tasapeliin Lahden kanssa. Ratkaisu saadaan vasta ensi sunnuntain päätöskierroksella.

Otteluun alku oli KTP:lle painajaismainen. Ottelun erotuomari Mattias Gestranius tuomitsi VPS:lle rangaistuspotkun jo viidennellä minuutilla, kun Isaiah Schaferin keskitys pysähtyi Nosh A Lodyn käteen rangaistusalueen sisäpuolella. Oikeudenjakaja ei nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin antaa kotkalaispuolustajalle varoituksen ja antaa vaasalaisille rangaistuspotkun.

Maalipörssin ykkösnimi Juho Mäkelä ampui pilkun, mutta Craig Hill näytti torjuntataitonsa olevan tallella venyessään laukauksen tielle. Mäkelä epäonnistui rangaistuspotkussa myös edellisessä KTP ottelussa, kun Sauli Kilpeläinen torjui hänen yrityksensä. Ainoastaan Myllykoskella pelatussa KTP VPS-ottelussa Mäkelä onnistui 11 metristä, kun vastassa oli KTP-vahdeista Jere Pyhäranta.

Selvitetyn rangaistuspotkun jälkeen KTP heräsi otteluun ja saikin hyvän otteen pelistä, mutta aivan vaarallisiin maalipaikkoihin se ei kuitenkaan kantanut. Laukausmäärät kirjattiin kuta kuinkin tasan molempien joukkueiden kesken, mutta maaleja ei nähty.

Mäkelä sai toisella puoliajalla balsamia haavoilleen siirtäessään mustavalkoraidat 1-0-johtoon 59. minuutilla. Mäkelä pelasi pallon oikeaan laitaan Pyry Soirille, joka keskitti luukulle. Pallo otti kimmokkeen KTP-puolustuksesta ja Mäkelä tinttasi puolivolleystä tarkasti oikeaan alakulmaan. Laukaus ei missään nimessä ollut kova, mutta sitäkin tarkempi.

VPS:n johtolukemat pysyivät tulostaululla tarkalleen vain kolme minuuttia ja 25 sekuntia. KTP hyökkäsi vaarallisesti oikeaa laitaa pitkin, kun Juuso Salonen tavoitti syötöllään Samuli Kaivonurmen, joka kaadettiin rangaistuspotkun arvoisesti. Ilari Äijälä viimeisteli kauden kuudennen täysosuman tarkalla vasempaan alakulmaan suuntautuneella laukauksella.

Veikkausliigan ratkaisu niin mestaruus- kuin tyvipään taiston osalta saadaan vasta päätöskierroksella. KTP kohtaa sunnuntaina kotiottelussaan Ilveksen, kun pisteen edellä oleva VPS matkaa IFK Mariehamnin vieraissa. Käytännössä KTP on pakko voittaa vain kunniastaan pelaava Ilves ja toivoa, ettei VPS kerää yhtä pistettä enempää Maarianhaminasta. Jos näin tapahtuu, selvittää KTP sarjapaikkansa illman karsintoihin joutumista. Jarosta tuskin on vaaraa kaksikolle, sillä se joutuu viimeisellä kierroksella sarjakärki SJK:n vieraaksi.

Ankkurin toimitus