lauantai 26. syyskuuta 2015

Ennakko: HJK sytyttää aina

KTP:n ja HJK:n väliset koitokset ovat aina sytyttäneet kotkalaiset. Vaikka Helsingissä tulokset ovat olleet laihanlaisia, on historian saatossa KTP pärjännyt kohtuullisen hyvin kotikentällään HJK:ta vastaan.

Tällä kaudella aiemmat kaksi kohtaamista on pelattu Helsingissä. Molemmissa otteluissa KTP oli pisteen syrjässä kiinni aivan loppuhetkillä saakka. Ensimmäisessä kohtaamisessa Demba Savage luikki maalintekoon kaksi minuuttia ennen täyttä aikaa ja toisessa ottelussa KTP:n Jordi Van Gelderenin käsittämätön liukutaklaus vesitti toiveet pisteestä erotuomarin antamalla neljännellä lisäaikaminuutilla. Van Gelderenin tempauksen seurauksena Ousman Jallow latasi pallon pilkulta varmasti maaliin ja tasapeli jäi haaveeksi.

KTP on kerännyt toistaiseksi kauden korkeimman yleisömääränsä elokuun alussa VPS:aa vastaan. Tuolloin odotettiin 4000 katsojan rajapyykin rikkoutuvan, mutta yleisömääräksi kirjattiin kuitenkin komea 3583 katsojaa. KTP budjetoi tälle kaudella keskiarvokseen 1700 katsojaa, mutta keskiarvona on ollut erinomainen 2456 katsojaa.

Yleisömäärissä koettiin kuitenkin melkoinen romahdus, kun kauden ensimmäisen kotona kärsityn rökäletappion jälkeen yleisömäärät putosivat lähes 1800 katsojalla. Viime viikon sunnuntaista SJK ottelua oli paikan päällä seuraamassa vain 1320 katsojaa, mikä on tämän kauden pienin lukema Arto Tolsa -areenalla. Vain Myllykoskella pelattua VPS-ottelua oli vähemmän katsojia.

Nyt HJK:n uskotaan herättävän niin KTP:n kuin kotkalaisetkin. KTP taisteli tasapelipisteen viikolla HIFK:sta, joten joukkueella on edelleen hyvät mahdollisuudet karistaa itsensä pois jumbosijalta. HJK tulee Kotkaan todella alavireisesti. Selvänä mestarisuosikkina kauteen lähtenyt, kuusi kertaa peräkkäin pytyn vienyt HJK on voittanut liigassa edellisen kerran puolitoista kuukautta sitten. Helsinkiläisten voitottomien otteluiden putki on kasvanut kuuden ottelun mittaiseksi.

Viimeisen 50 vuoden aikana KTP on kerännyt HJK-otteluihin yleisöä 2802 katsojan keskiarvolla. Paras noteeraus on vuodelta 1967, jolloin kamppailua seurasi peräti 4980 katsojaa. Vuonna 1981 KTP oli pitkään mukana mitalitaistossa ja silloin HJK-koitosta oli seuraamassa 4275 katsojaa. Pienin yleisömäärä HJK:ta vastaan on vuodelta 1983, jolloin heittopussin roolissa ollut KTP sai houkuteltua lehtereille vain 879 katsojaa.

2000-luvun aikana kotkalaisjoukkue on kerännyt HJK:ta vastaan parhaimmillaan lehtereille 3716 katsojaa. Tasan 10 vuotta sitten pelattu ottelu päättyi melkoisen sirkuksen jälkeen kotijoukkueelle maalein 5-3. Seuraavalla kaudella KTP ja HJK aloittivat liigakautensa keskinäisellä kohtaamisella. Tuolloin KTP vei ottelun nimiinsä 2-1 Teemu Turusen kahdella maalilla. Tuon jälkeen HJK on hakenut kahdesti pisteet Kotkasta. Edellinen joukkueiden välinen Kotkassa pelattu ottelu päättyi HJK:lle 1-0.

Sunnuntai-illan kamppailu on KTP:n ja HJK:n välillä 32. Kotkassa pelattu pääsarjan ottelu. HJK on voittanut kohtaamisista 11, kuusi kertaa on pelattu tasan ja viidesti pisteet ovat jääneet kotijoukkueen haltuun. Pelkästään Veikkausliiga huomioiden kyseessä on 10. Kotkassa pelattu ottelu. Kahdesti on KTP voittanut ja pelattu tasan, HJK on hakenut pisteet viidesti.

KTP:n ensimmäinen kotiottelu HJK:ta vastaan pelattiin vuonna 1948. KTP:n suurinumeroisin voitto on seuraavalta vuodelta, kun kotijoukkue voitti peräti 5-0. Perinteisesti ottelut ovat olleet tiukkoja, mutta HJK:kin napannut selkeän voiton vuonna 1979. Tuolloin ottelu päättyi HJK:n nimiin 6-2.

Historian saatossa KTP:n kotiotteluissa maalinteossa HJK:ta vastaan on onnistunut 24 eri maalintekijää. Eniten verkkoa on heiluttanut Ari Tissari, neljä kertaa. KTP:n historian parhaimmat SM-sarjatykit Arto Tolsa ja Mauri Vanhanen onnistuivat maalinteossa kolme kertaa. Veikkausliigan aikana Mauri Keskitalo, Kim Liljeqvist ja Teemu Turunen osuivat maalipuiden väliin kahdesti. Ainoa nykyjoukkueessa HJK:ta vastaan kotiottelussa maalinteossa onnistunut pelaaja on Niko Ikävalko.

KTP:n, Kotkan TP:n ja KooTeePeen maalintekijät KTP-HJK-otteluissa kautta aikain



Maalintekijät SM-sarja Veikkausliiga Yhteensä
Ari Tissari 4 0 4
Arto Tolsa 3 0 3
Mauri Vanhanen 3 0 3
Jouko Alila 2 0 2
Mauri Keskitalo 0 2 2
Kim Liljeqvist 0 2 2
Yrjö Rainero 2 0 2
Teemu Turunen 0 2 2
Esko Glumerus 1 0 1
Kauko Hakala 1 0 1
Vesa Helenius 0 1 1
Niko Ikävalko 0 1 1
Heikki Immonen 1 0 1
Toni Koskela 0 1 1
Kaarlo Lahti 1 0 1
Heikki Lampi 1 0 1
Vesa Nironen 1 0 1
Markus Paatelainen 0 1 1
Leo Perlinen 1 0 1
Sauli Pietiläinen 1 0 1
Mika Pulkkinen 0 1 1
Raimo Ryymin 1 0 1
Jukka Vanninen 0 1 1
Veikko Vuorinen 1 0 1
Vastustajan oma maali 0 1 1
Ankkurin toimitus