sunnuntai 9. elokuuta 2015

Raportti: KTP:n tappioputki sai jatkoa - Kuudes ottelu ilman voittoa

Ilves jatkui KTP:n alamäkeä nappaamalla 2-0-kotivoiton. Tupsukorvien maalit viimeistelivät Eero Korte ja paria minuuttia ennen täyttä aikaa osunut Lauri Ala-Myllymäki.

KTP:n otteista oli aistittavissa, että joukkue oli selvästi latautunut Arto Tolsan syntymäpäivänä taistelemaan tärkeistä sarjapisteistä. Ensimmäinen puoliaika olikin pelillisesti tasainen, vaikka laukaus- ja siten maalipaikkamäärissä Ilves olikin KTP:tä edellä. Vihreävalkoiset rakensivat hyviä hyökkäysaihioita, mutta ensimmäisen kolmevarttisen aikana vain yksi hyökkäyksistä päättyi laukaukseen, kun Valeri Minkenen kokeili kaukaa vajaan 20 minuutin pelaamisen jälkeen.

Ilveksen avausmaali syntyi 21. minuutilla pitkän hyökkäyksen päätteeksi. Ensimmäisen vyörytyksen KTP onnistui purkamaan rajaheitoksi, mutta takaiskumaali syntyi nopean rajaheiton jälkitilanteesta. Mika Lahtinen heitti nopeasti pallon Jonne Hjelmille, joka jatkoi taidokkaasti Tomi Petresculle, mutta tämän laukaus peitettiin. Ensimmäisenä paluupalloon pääsi Eero Korte, joka laukoi pallon tyylikkäästi ohi muutoin hyvin pelanneen Sauli Kilpeläisen.

KTP rakensi mallikkaan hyökkäyksen oikealta laidalta, jossa pallo liikkui erinomaisesti pelaajalta pelaajalle. Lopulta Felipe Aspegrenin poikittaissyötöstä Ville Oksasen huolimaton kosketus palloon jätti ilmaan kysymysmerkkejä: oliko kyseessä laukausyritys vai keskitys vielä takatolpalle. Joka tapauksessa yritys veti vesiperän.

Kilpeläinen osoitti torjuntataitojaan viitisen minuuttia myöhemmin, kun kulmapotkun jälkitilanteesta Lahtinen yritti lisäosuman tekemistä. Avauspuoliajan aikana muita torjuntoja ei nuorelle kotkalaisvahdille kertynyt, mutta sitäkin useammin hän näytti kyntensä poimiessaan varmaotteisesti keskityspalloja. Kertaalleen pallo kävi KTP:n ylärimassa, kun Petrescun puolittainen laukaus vasemmasta laidasta pyyhkäisi yli mennessään poikkihirteä.

Toisella puoliajalla taistelu jatkui kohtuullisen tasaisena. KTP:n parhaat maalintekoyritykset syntyivät erikoistilanteiden kautta. Reilun tunnin pelaamisen jälkeen Tamas Gruborovics yritti suoraan vapaapotkusta, mutta niin ensimmäisen kuin toisenkin laukauksen onnistui Ilves-puolustus peittämään. Vain minuutti myöhemmin Aleksi Tarvonen puski suoraan kulmapotkusta, mutta Ilveksen maalivahdin Mika Hilanderin erinomainen jalkatorjunta esti maalin synnyn. Tarvonen pääsi hetkeä myöhemmin yrittämään toistamiseen, mutta tällä kertaa Hilanderin käsitorjunta pelasti tilanteen.

Kun KTP oli päässyt hyvin peliin mukaan ja tasoitusmaalikin näytti jopa todennäköiseltä, päätti kotkalaisten puolustaja Jordi Van Gelderen ottaa oikeudet omiin käsiinsä. Ottelun 69. minuutilla hollantilainen nappasi itselleen toisen varoituksen ja samalla suihkukomennuksen. Ensimmäisen korttinsa Van Gelderen oli jälkipelistä ja nyt toisen lappunsa vaarattomassa tilanteessa idioottimaisesta ryntäyksestä. Hän teki todellisen karhunpalveluksen joukkueelleen.

Vajaamiehisyydestään huolimatta KTP ei lopettanut taistelua. Hetkeä myöhemmin Gruborovics pääsi jälleen yrittämään tasoitusta vapaapotkusta, mutta Hilander osoitti jälleen torjuntataitojaan poimien pallon vasemmasta kulmasta.

Ilves onnistui kuitenkin hyödyntämään miesylivoimansa iskien terävästi vastahyökkäyksestä paria minuuttia ennen täyttä aikaa. KTP:n hyökkäyksen päättymisestä ei ennättänyt kulua kuin 19 sekuntia, kun pallo oli Kilpeläisen selän takana toistamiseen. Nopea vasemmalta laidalta rakennettu hyökkäys päättyi vaihdosta tulleen Ala-Myllymäen rauhalliseen sijoitukseen. Maalin syntyä avitti myös Nosh A Lodyn kaatuminen ratkaisevalla hetkellä.

KTP kärsi nyt neljännen peräkkäisen tappionsa. Seuraava koitos pelataan jo ensi viikon keskiviikkona, kun Maarianhamianssa joukkue kohtaa paikallisen IFK Mariehamnin.

Ankkurin toimitus