sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Raportti: Kova taistelu ei auttanut, Seinäjoen rynnistys palkittiin lopussa

KTP joutui pelaamaan valtaosan ottelusta miesalivoimalla, kun Shane McFaul joutui ottamaan punaisen kortin reilun puolen tunnin jälkeen. McFaul juoksi kiinni, kaatoi viimeisenä pelaajana läpiajoon päässeen Bahrudin Atajicin, mutta samalla irlantilaiskeskikenttäpelaaja esti myös varman maalin synnyn.

Ensimmäisellä puoliajalla SJK:lla oli useita laadukkaita maalintekopaikoja, mutta laukaustarkkuus ja KTP-vahti Jere Pyhärannan erinomaiset torjunnat estivät maalien synnyn. McFaulin suora punainen kortti tarkoittaa myös sitä, että hän joutuu sivuun seuraavasta kahdesta ottelusta.

Atajicin läpiajon lisäksi lähellä maalintekoa olivat ohi hyvistä paikoista laukoneet Akseli Pelvas ja aivan ensimmäisen puoliajan lopulla yrittämään päässyt Jussi Vasara. Ennen punaista korttia KTP:llä oli oma etsikkoaikansa maalintekoon varttitunnin kohdalla. Tamas Gruborovicsin laukaus meni kuitenkin ohi ja hetkeä myöhemmin Josh Mulvany kokeili maalintekoa suoraan vapaapotkusta, mutta tuloksetta.

Toisella puoliajalla KTP taisteli aktiivisesti ja puoliskon alussa pääsi jopa hämmentämään kotijoukkueen pelin rakentelua hetken aikaa aktiivisella prässillään. Vaarallisiin maalipaikkoihin ei KTP kuitenkaan päässyt. KTP:n ainoat laukaukset toisella puoliajalla kirjattiin Sasha Anttilaiselle ja suoraan vapaapotkusta laukoneelle Valeri Minkeselle, mutta kumpikaan ei aiheuttanut sydämen tykytyksiä seinäjokelaisille.

Viimeisen 20 minuutin aikana KTP joutui kuitenkin ahtaalle, kun seinäjokelaiset pystyivät painamaan hyökkäyksiä kerta toisensa jälkeen. Maukkaimmille maalipaikoille pääsi vaihdosta tullut vasta 17-vuotias hyökkääjä Emil Lidman , jolle kirjattiin peräti viisi laukausta viimeisen varttitunnin aikana. Sitkeä yritys palkittiin lopulta 88. minuutilla, kun Lidman laukoi liigauransa ensimmäisen maalin.

Ottelun kulusta kertoo karua kieltä se, että laukaustilasto oli kotijoukkueen hyväksi lopulta selvästi 25-6. Kulmapotkutkin menivät isäntien hyväksi 7-1.

KTP:n seuraavaa ottelua saadaan odottaa ainakin kaksi viikkoa, sillä kamppailu sarjakärki HJK:ta pelataan tällä haavaa lauantaina 25. heinäkuuta. Ottelu voi toki siirtyä, mikäli HJK yltää Mestarien liigan karsintojen toiselta kierrokselta jatkoon. Seuraavaa kotiottelua saadaan odottaa elokuun kolmanteen päivään saakka, kun Arto Tolsa -areenalle saapuu Vaasan Palloseura.

Ankkurin toimitus