keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Ennakko: Reippain mielin kohti Pietarsaarta

KTP käynnisti matkansa kohti Pietarsaarta jo keskiviikkona valmistautuakseen huolella torstaiseen vierasotteluunsa Jaroa vastaan. Matkajärjestelyt eivät poikkea kuukauden takaisesta, kun kotkalaiset kävivät hakemassa 2-0-vierasvoiton Pietarsaaresta.

KTP pääsee otteluun moneltakin kantilta katsottuna hyvillä mielin. Alla on 3-1-kotivoitto KuPS:sta ja paluu voittojen tielle palautti itseluottamuksen kotkalaisjoukkueen keskuuteen. Neljän voitottoman ottelun jälkeen voitto maistui joukkueen keskuudessa. KTP:n leirissä myös tiedetään, millä keinoin Jaro pystytään riisumaan aseista. Toukokuisessa ottelussa KTP ei hienouksia esittänyt, mutta pystyi taktisella pelaamisellaan nappaamaan täyden pistepotin tuliaisiksi Kotkaan.

Pelaajarintamallakin kuuluu hyvää, sillä Valeri Minkenen palaa otteluun sovitettuaan pelikieltonsa. Lisäksi edellisessä ottelussa kaksi maalia viimeistellyt Juho Lehtonen on päässyt siihen vireeseen, jota lupaavalta maalinsylkijältä on pitkin kautta jo odotettukin. Kotkalaisten iskukykyä heikentää luonnollisesti pitkäaikaistoipilas Samuli Kaivonurmen poissaolo, mutta ainakin maanantainen KuPS-ottelu osoitti, että joukkueelta löytyy taistelutahtoa, kun sitä tarvitaan.

KTP:n riveistä oli helppo poimia onnistujia KuPS-ottelussa, mutta ei pidä unohtaa erittäin vahvan ottelun vasempana laitapuolustajana pelannutta Giorgi Ositashviliä, joka taatusti pelasi uransa parhaan liigaottelunsa. Ositashvili tilkki taidokkaasti oman kaistansa, ja osallistui tarvittaessa hyökkäysten tukemiseen, mistä hän sai palkinnoksi maalisyötön ottelun voittomaaliin vahvan riistonsa päätteeksi.

KTP:n kokoonpanosta poissa ovat myös Topi Pasi ja Marcus Heimonen, jotka hakevat pelituntumaa ja -minuutteja Susien riveistä.

Jaro-ottelusta ei taatusti ole luvassa helppoa peliä ja Pietarsaaren keskuskentän nurmikin on varmasti paremmassa kunnossa kuin edellisessä ottelussa, joten KTP:ltä vaaditaan laadukkaampaa syöttötyöskentelyä ja kykyä pitää palloa myös itse hallussaan.

Ankkurin toimitus