maanantai 4. toukokuuta 2015

Raportti: KTP nappasi vapauttavan voiton

KTP saalisti kuluvan kauden ensimmäisen voittonsa kaatamalla Vaasan Palloseuran maalein 3-2. Ottelu oli kuitenkin numeroita selvempi, mutta VPS pääsi maalin päähän epäselvän rangaistuspotkumaalinsa ansiosta.

Kaikesta näki heti alkuminuuteista lähtien, että KTP oli latautunut toiseen ja tällä erää viimeiseen evakossa pelattuun kotiotteluunsa. Joukkue oli aktiivinen ja aiheutti päänvaivaa vaasalaisten puolustukselle. Vihreävalkoiset sai unelma-alun ottelulle, kun Tamas Gruborovics puski Valeri Minkesen kulmapotkun maaliin jo seitsemännellä minuutilla. Se oli omiaan lisäämään edellisissä otteluissa maalinteon kanssa tuskailleiden kotkalaisten itseluottamusta.

VPS:n ainoa avauspuoliajan vaarallinen maalipaikka syntyi kulmapotkun jälkitilanteesta, kun Mikko Viitikko puski pallon vain hieman vasemmalta ohi. Muutoin ottelu oli KTP:n hallinnassa, mutta laukaustarkkuus jätti toiveita paremmasta. Esimerkiksi Samuli Kaivonurmella oli kaksi laadukasta maalipaikkaa, mutta molemmilla kerroilla yritykset suuntautuivat ohi maalin.

VPS osasi kuitenkin hyödyntää pienoisen etsikkoaikansa. Jordan Seabrook pääsi rokottamaan kotkalaispuolustuksen uinahduksesta. Seabrook oli täysin vapaana, kun Jesper Engströmin vasemmalta laidalta lähtenyt keskitys tavoitti hänet ja rastatukkainen jenkki sai sijoittaa pallon täysin vapaasti maaliin pelikellon vanhentuessa 62 minuuttia.

KTP ei kuitenkaan tästä hätkähtänyt, sillä joukkue siirtyi uudemman kerran johtoon vain neljä minuuttia myöhemmin. Kaivonurmi täräytti aluksi pallon ylärimaan ja lopulta Minkenen pääsi täräyttämään puolittaiseksi jääneeseen purkupalloon. Minkesen tarkka laukaus vajaasta 20 metristä suuntautui aivan vasempaan alakulmaan.

Kotkalaisjoukkue lisäsi kierroksia moottorissaan ja sai ansaitun 3-1-maalinsa varttitunti ennen täyttä aikaa. Minkesen rajaheitto tavoitti Kaivonurmen, joka jatkoi pallon Ilari Äijälälle, joka sijoitti tarkasti vasempaan alakulmaan. Tässä vaiheessa näytti, että KTP nappaa selvääkin selvemmän voiton kesyistä vaasalaisista, jonka murheena oli puolustuslinjan toimimattomuus.


VPS nousi kuitenkin maalin päähän 89. minuutilla. Avustavan erotuomarin liputtaessa erotuomari heltyi lopulta tuomitsemaan varsin epäselvästä tilanteesta rangaistuspotkun. Pallo osui Josh Mulvanyn käteen ja pallo vietiin 11 metriin, josta Juho Mäkelä tinttasi pallon voimalla maaliin.

Ei mitään niin hyvää, etteikö jotain pahaakin, sillä KTP koki myös kovia ottelun aikana. Lähes vuoden jälkeen toista otteluaan pelannut Sasha Anttilainen loukkaantui uudemman kerran. Anttilaisen oikea polvi laitettiin paksuun jäähauteeseen. Alkuarvioiden mukaan ei kyseessä pitäisi olla mikään vakava vamma. Gruborovics loukkasi päätään KTP:n 2-1-maaliin johtaneessa tilanteessa ja hänetkin jouduttiin vaihtamaan pois kentältä. Lisäksi kovia koki vaihdosta tullut Juuso Salonen, mutta hänet ottamaan takaisin vaihtoon jalkavamman takia.

KTP nappasi kuitenkin arvokkaat sarjapisteet ja sijoitus viiden pelatun ottelun jälkeen on mukavasti seitsemäntenä, mutta joukkueet ovat tässä vaiheessa kautta pelanneet eri määriä otteluita. KTP:n kausi jatkuu perjantaina 8.5. vierasottelulla IFK Mariehamnia vastaan. Ennen perjantaita blogissa julkaistaan tarkempi analyysi, miksi KTP nappasi avausvoittonsa ja ennakkoa IFK Mariehamn-ottelusta.

Ankkurin toimitus