perjantai 15. toukokuuta 2015

Raportti: KTP oli täysin vastaantulija Interin käsittelyssä

Liigan kärkiporukoihin lukeutuva FC Inter ei jättänyt kesylle kotkalaisjoukkueelle mitään mahdollisuuksia helatorstai-illan ottelussa. Inter poistui ottelusta voittajana selvin loppunumeroin 4-1. Kamppailun kaikki maalit syntyivät ensimmäisen puoliajan aikana.

Interin avausmaali syntyi jo neljännellä minuutilla. Kotkalaispuolustus oli täysin tuuliajolla, kun Petros Kanakoudis antoikin vapaapotkusta syötön maissa laitaan Henri Lehtoselle, joka tarjoili nappipassin Guy Gnabouyoulle. Lisää vettä kotkalaisten niskaan satoi varttitunnin pelaamisen jälkeen. Avausmaalin tekijä pelasi Philip Njokulle, jonka kääntölaukaus yllätti luvattoman helposti KTP:n maalissa Jere Pyhärannan.

Ottelun 21. minuutilla syntynyttä Interin kolmatta maalia edesauttoi KTP:n puolustajan Giorgi Ositashvilin henkilökohtainen virhe. Hänen puskunsa keskityspalloon jäi vaillinaiseksi ja Solomon Duah karkasi läpiajoon, eikä erehtynyt maalinteossa.

Avauspuoliajan aikana KTP:llä ei liiaksi maalipaikkoja ollut. Ennen Interin kolmatta maalia Tamas Gruborovicsin pusku suuntautui vain hieman yli maalin ja kolmannen takaiskun jälkeen Juuso Salonen pääsi erikoistilanteesta kaventamaan numeroita. Gruborovicsin keskitys vapaapotkusta vaihtoi suuntaa pelaajamuurista, mutta Juho Lehtonen pääsi jatkamaan pallon takatolpalle, josta Salonen puski pallon maaliin.

KTP oli jo saamassa hieman otetta ottelusta, mutta viimeinen toivon kipinä sammui rangaistuspotkutuomioon. Kamppailun 37. minuutilla Salonen laittoi käden Duahille harteille ja tämä osasi kaatua teatraalisesti. Rangaistuspotkun lisäksi Saloselle näytettiin punaista korttia. Interin Joni Aho laukoi pilkun kliinisesti vasempaan alakulmaan.

Runsasmaalisen ensimmäisen puoliskon jälkeen ei toisella puoliajalla maaleja nähty. KTP sai peliinsä enemmän tolkkua, mutta toisaalta Interinkin pelaamisesta oli suurin hönkä häipynyt pois. KTP sai luoduksi pari maalipaikkaa, josta paremmalla onnella olisi voinut maali syntyä. Toisen puoliajan parhaassa tilanteessa Gruborovics ei osunut palloon maalin edessä, vaikka Ville Oksanen oli tarjonnut hänelle maukkaan maalipaikan.

Jos jotain ilahduttavaa haluaa nähdä kotkalaisittain, oli KTP:n tekemä maali ensimmäinen kotkalaisjoukkueen täysosuma Interin vieraana sitten vuoden 2004. KTP tai sen edeltäjä FC KooTeePee ei ole koskaan voittanut Turussa Interiä. Yhdekäsästä ottelusta tuloksena on vain kaksi tasapelipistettä.

KTP:n otteista näkyi selvästi se, että joukkue joutui pelaamaan tärkeimpiä pelaajiaan. Keskikentältä puuttuivat Shane McFaulin ja Josh Mulvanyn lisäksi myös edellispäivän harjoituksissa nilkan pyöräyttänyt Valeri Minkenen. Kärjessä olisi tarvittu Samuli Kaivonurmen tehoja. Lisäksi sivussa olivat Sasha Anttilainen. Seuraavasta kahdesta ottelusta on sivussa myös Salonen pelikiellon vuoksi.

KTP pääsee vihdoin ja viimein omalle oikealle kotikentälleen ensi sunnuntaina, kun vieraaksi saapuu liigakakkonen Seinäjoen Jalkapallokerho.

Ankkurin toimitus